tiistai 10. maaliskuuta 2009

It was on that Monday

Casallin Sports Bra 1620 lopulta lähti mukaan, ja ainakin eilisellä lenkillä ajoi asiansa - ehkä olisin voinut ottaa isomman koon kuin M A/B, mutta en ainakaan tuossa liikkeessä huomannut B/C:tä. Ja olettaen että kuitenkin menetän todennäköisesti muutaman kilon, olisi isompien liivien osto ollut suoranaista kohtalon härnäämistä. Kangas on sen verran paksua, että jossain hikijumpassa voi ahdistaa mutta ainakin jäisillä kaduilla siitä on ihan kiitollinen. Jäisillä tosiaan, olen välillä huono versio Bambin hoipertelusta. Kokeilin myös SOCin versiota, mutta tämä lopulta vei voiton. Jos päätän tarvitsevani kahdet, niin käyn poistamassa ne SOC:in liivit sitten.


Alan pikkuhiljaa ymmärtää paremmin ja paremmin materiaalifriikkejä ja niiden vouhotuksia. Ainakin tämä asu saa oman sydämeni pomppimaan ja kädet hipelöimään, :D jos näet naisen näissä vaatteissa lääppivän tuntemattomia, niin koita ymmärtää.


Eniten keskityn kuitenkin silittelemään omaa hihaani ja tietysti välillä myös hameenhelmaa. Kaikki vaatteet nähty aiemminkin, en saa varsinkin H&M:n hameesta tarpeekseni, ja myös Zaran villapaita on varsin lutuinen. Lupasin jo itselleni etten pue tänään tuota punaruudullista paitaa, kaksi päivää putkeen sai riittää. Jos tänään keksisi kirjastoon jotain vielä inspiroivampaa, kello on 11 ja olen yhä pyjamassa, mikä taas selittyy sillä että heräsin juuri :) Näin sitä tenttiin luetaan!
Asussa on ehkä se huono puoli että näytän Hilja Maitotytöltä, mutta ei mahda mitään. Mun mielestä lopputulos on aina sellainen jos en pukeudu mustaan.

2 kommenttia:

mammoth kirjoitti...

Itse kutsun materiaalihiplausta ammattitaudiksi. Ei siinä mitään outoa ole! (tämä pitää vain kertoa hiplatulle)
Kiva vaateyhdistelmä, tulee ihan kesä mieleen! Toi punanen paita on aivan ihana, sopii sulle tosi hyvin

patentti kirjoitti...

Hiplattuja ei pidä sääliä, se tosiaan on ihan normaalia :>

Kesäinen joo ehkä mutta ihan tajuttoman lämmin!