perjantai 26. joulukuuta 2008

Tupla-asu

Joulu on siitäkin mielenkiintoista aikaa, että siinä testatattiin ainakin omalla kohdallani perinteisen pikapakkaustaitojen säilyminen, ja voidaan todeta että itse ainakin epäonnistuin aika totaalisesti. Lähtiessäni nappasin päälläni olevien vaatteiden lisäksi mukaan vaihtoalusvaatteet ja meikit (+ lahjat), joten vietin joulun samassa asussa. Asu kylläkin ajoi täysin asiansa värinsä ja mukavuusfaktorinsa puolesta. Baarissa käydessä jouduin kyllä laittamaan päälleni paidan josta näkyi enemmän etumusta kuin olisin suonut, mutta onneksi siitä ei olekaan kuvia :)

Joulun asu ilman salamaa ja salamalla. Huomatkaa tyylikkäät, äidiltä omitut villasukat ;) Yleensä mukana oli myös Tiger of Swedenin harmaa villatakki, vanhempieni luona oli nimittäin KYLMÄ. Rusettipoolo citymarketista, hame H&M. Eipä sitä pooloa pahemmin poladroidin käsittelyn jälkeen näy, mutta minkäs teet ^^, eiköhän se ole jo nähty.

Lähtiessäni olin luonnollisesti jättänyt meikkipussini sinne, pakko käydä tänään hakemassa. En suostu elämään (käymään ulkona syömässä ja töissä) ilman kulmakarvojani.

Mitä ilman (meikit tai vaatteet) et suostu tulemaan toimeen?

maanantai 22. joulukuuta 2008

Viimeiset joululahjat







.. menevät tietysti miehelle. Nuo lahjat jotenkin vain lipsahtivat viime tinkaan.. Tähtien sodat ovat olleet jo pitkään vuokrauslistalla, mutta ei ole saatu aikaiseksi. Olisin ostanut yhtenä boksina mutta ei yksinkertaisesti löytynyt kuin erillisinä DVD:einä jotka kaiken lisäksi on varustettu ruotsinkielisillä kansilla. Ööh? No pääasia että sisältö on mitä on :) Nappasin myös Tigerin bokserit ja bambusukat (valittaa aina että jalat hikoavat rumpuja soitettaessa) ja kuvassa olevat Vagabondin hanskat. Parempi olla hukkaamatta!

Voisi tietysti kuitenkin esitellä saamiani syntymäpäivälahjoja :) Miten mies osasi ostaa Remingtonin damage defence 210:n, ja Pilgrimin kaulakorun on jäävä mysteeriksi, mutta niin siinä kuitenkin kävi, ja tunnen itseni ihanan lahjotuksi.
Kuva lauantain pikkujouluista, ei taida olla yhtään kuvaa olemassakaan missä mun silmät olisivat auki, tässä sentään ovat kiinni eivätkä puolitangossa :D H&M:n wetlook- leggarit pelastivat taas illan.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Manic week

Mitä mahtaa keskikokoinen ihminen, kun samalle viikolle on ahdettu oma syntymäpäivä, uusia ihmisiä, viisi työpäivää, sosiologian essee jota ei voinut mitenkään aloittaa aikaisemmin ja yhdet kaveriporukan pikkujoulut? Vastaus: ei yhtään mitään. Tuloksena on unettomia öitä, ennennäkömättömän paljon perhosia vatsassa ja kiristyneet poskilihakset. Ja sellainen keskikokoisen huono olo, veikkaisin. Olen tällä viikolla käyttänyt kahta asua vuorotellen, ja näin minimoinut ajantuhlauksen vaatteiden suhteen.

Näissä vaatteissa viiletän tänään töistä pikkujouluihin. Juhla on sitä epäsovinnaista sorttia, joten kelpaa oikein hyvin ;) Ja joulusiivoushan on meillä jo tehty!

tiistai 16. joulukuuta 2008

Ylistyslaulu tunikalle


Juu, onneksi ei harmita ollenkaan että se eilinen Opethin keikka peruttiin, enpä odottanut sitäkään kuin kesäkuusta asti. Tuolla lipulla saa sentään rahat takaisin tai oikeuden varata jo tänään huomenna myyntiin tulevia helmikuun lippuja. Taidan ottaa ne helmikuun liput, vaikka en nyt tietenkään tiedä että mitä olen tekemässä sunnuntaina 13. päivä, tai missä olen. Kai sen saa sitten myytyä jos tarvitsee :/

Joululahjarintamalla menee vahvasti, nuo ylläolevat tuotteet kylläkin löysivät tiensä omaan kotiini :) Vasemmalla oliivisuihke, kuivan ihon paikallishoitoon tarkoitettu. Nyt voi tulla pakkaset ja hilseilevä iho, nyt on varauduttu (eihän niitä nyt sitten tietenkään tule). Nappasin myös kehutun kamomillasilmämeikinpuhdistusaineen ja vadelman tuoksuisen kosteusvoiteen. Vadelma tuoksuu todellakin aika voimakkaana, ja pohdin valintaa jo kaupassa mutta lähti se sitten kuitenkin mukaan, en voinut vastustaa. Ehkä pitää hankkia vastapainoksi jokin miedompi tuoksu. Joululahjoja ostin myös samasta paikasta mutta ei niistä sen enempää :)Filippa K:n tunika on vain täydellinen. Ostin samalla kerralla myös mustan, villaisen version mutta en ole vielä edes käyttänyt sitä, odotelkoot kylmempiä säitä :) Tuo on ollut nyt melkein joka päivä päällä, helppo valinta. Samanlaisia ihania helppousperusvaatteita tänne lisää kiitos.

Kun lähden ulos, niin kengät todennäköisesti vaihtuvat saappaisiin, en ole vielä ihan varma näistä Vagabondin "rupupintaisista pukukengistä". Nappasin huuto. netistä mutta voi hyvinkin olla että päätyvät sinne takaisin.

Olin eilen postittamassa huuto.netin juttuja, ja miksei kukaan kertonut mulle että siellä on muitakin liikkeellä? En selkeästi elä samassa tahdissa kuin muut, 12 maissa päivällä pääpostissa oli 100 ihmisen jono (joka ei tosin haitannut niin paljoa koska pakkasin samalla). Kuitenkin, argh.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Lauantai viineillen, taas

Laajensin taas maailmankuvaani hiukan eilen. Itse varustauduin illanviettoon aika perinteisillä kuohuviinivalinnoilla, mutta ystävä toi laivalta ostamansa Eisweinin jonka myös nautimme. Eiswein (tai Icewine..) valmistetaan "hallan hyväilemistä" rypäleistä, joihin on myös tartutettu jalohome. Näistä rypäleistä saadaan erityisen hienoa ja makeaa mehua, josta puolestaan valmistetaan viiniä. Eisweinia tuotetaan erityisesti Saksassa mutta myös esimerkiksi Kanadasta sitä tuodaan paljon. Makeaa on mutta ei yhtään öklöä (yleensä inhoan kaikkea makeaa). Mies valitteli että "aika outoa, makeaa ja kitkerää, en ostaisi" köh. Jälkiruokaviinit muutenkin ovat jotenkin luikerrelleet viime aikoina laseihini, ja tällä viikolla olin jo ostamassa portviiniä. Onneksi sitäkin saa kätevissä 0,375l pulloissa, muuten tässä oltaisiin ihan hunningolla :D Kyllä se ensi viikolla varmasti lähtee mukaan Ferreira Late Bottled Vintage. Glögejäkin pitäisi kokeilla mutta ei kyllä ollenkaan tunnu glögeilyltä, kyllä se vaatii pakkasta tai ainakin myrskyn. Luulen, että tähän säähän käy paljon paremmin portviini. Niin minähän en sylje lasiin :)


J.P. Chenet brut, ihan ookoo, hintaa se 7 ja puoli, mies tykkää ja mulle on aika sama. Kyllä se halpiksissa jyrää aika pitkälti vaikka muitakin helmiä on. Keskimmäinen sen sijaan on varsinainen herkku, luomukuohuviini Alcasesta, Engel Crémant d'Alsace Chardonnay Brut kuuluu se virallisempi nimi. Aika ihanaa, vaikka en yleensä mikään Chardonnay - fani olekaan. Tosin siltä löytyy heti hintaakin se 15,49, mutta ainakin mun mielestä kannatti sijoittaa. Eiswein Nachtgold (nimi ilmeisesti johtuen siitä että yöllä nuo hallat iskevät, tai mistä minä tiedän, en osaa saksaa :D) käsiteltiinkin jo, melkein tekisi taas mieli.. Kummallista, yleensä jo sanasta "makea" nyrpistelen nenääni.
Trapichen argentiinalainen Sauvignon blanc, hintalaatusuhteeltaan loistava. Kuva ollut koneella iät ja ajat, ei olekaan hetkeen tullut juotua.. Ehkä ensi viikonloppuna sitten. 7,19 on tosiaan hintaa, ja maultaan ihanan hapokas, kuitenkin raikas ja vähän herukkainen. Väittävät että löytyisi myös greippiä mausta, mutta en allekirjoita.. Lähinnä siksi että mulle se määrite on aika negatiivinen. Mutta on hyvää, kannattaa kokeilla!

Kävimme myös juuri syömässä appivanhempien kanssa Dong Bei Hu- kiinalaisessa Museokadulla. Jotkut maininneet Helsingin parhaaksi kiinalaiseksi, ja ihan törkeän hyvä se onkin, mutta en tiedä että onko nyt kuitenkaan ihan kaupungin paras. Sitruunakana oli ihanan raikasta ja täyttävää, voittaa kyllä rasvaisen pizzan krapularuokana. Arkisin on lounas, mutta ei tuo listaltakaan niin kallis ole, oma annokseni oli muistaakseni n.15e

Mitä sinun tekee nyt mieli?

torstai 11. joulukuuta 2008

Kirjapäivitystä

Viime aikoina on tullut luettua ihan omaksi huviksi taas enemmän, johtuen varmaan tenttien puutteesta. Luen oikeastaan laidasta laitaan, mutta tiettyjä kausia on aina havaittavissa. Luin tuon paljon puhutun Stephenie Meyerin ensimmäisen, Houkutuksen. Pidin kirjasta kyllä, mutta en todellakaan olisi kuvitellut (luin sen 05 tai 06) että siitä nousisi tällainenkin haloo. Sarja jatkuessaan ei oikein jaksa pitää mielenkiintoa yllä, mutta kaipa ne loputkin tulee luettua, nyt olen siis lukenut vasta kolme ensimmäistä. On se ihan hyvä, mutta miksi ihmeessä ihmiset filmaatte jotakin Houkutusta, kun Hyperion- minisarja on vieläkin tekemättä? (Tietojeni mukaan Hyperionista ei olla tekemässä minisarjaa, mutta uskon itseni huijaamiseen.) Pitäähän se elokuva kuitenkin tietysti nähdä, jos ei muuten niin siitä ilmeisestä syystä.


Vampyyrilinjalla jatkuu myös toinen sarja, The Southern Vampire Mysteries, joka kertoo pienessä kylässä Lousianassa asuvasta tarjoilijasta Sookie Stackhousesta. Luin vasta ensimmäisen ja kai sitä voi suositella. Oikeastaan petyin siksi, että tuota sarjaa suositeltiin kun valittelin Houkutus- sarjaa huonoksi, eli odotukset olivat vain ihan liian korkealla :) Joka tapauksessa, Akateemisesta kirjakaupasta ensimmäinen osa Dead until Dark oli 8,50e, kirjastosta ei ainakaan kuukausi sitten löytynyt. Aloitan tänään tai huomenna junassa seuraavan osan, tuntuu niin ihanalta aloittaa uutta, hyvää sarjaa ja tietää sen vain jatkuvan ja jatkuvan (yhdeksäs osa ilmestyy kohta), varsinkin jos taso säilyy.
Luvussa myös Khaled Hosseinin ihana Tuhat loistavaa aurinkoa, jota itseasiassa tulinkin tähän kehumaan. Olen nyt puolivälissä, ja on mahdollisesti jopa parempi kirja kuin kirjailijan esikoinen Leijapoika. Hosseini toteuttaa sen mikä molemmilta ylläolevilta puuttuu, saa todella tuntemaan ja välittämään henkilöistään, heidän ymmärtämisensä lisäksi.

Lukulistalla on myös ehdottomasti vuoden Finlandia-voittaja. Itseasiassa olin jo varaamassa kirjastosta, kunnes tajusin että ei se voittamisen jälkeen ollutkaan niin helppoa, palkinnon jälkeen muutkin keksivät saman. Onneksi saimme töistä lahjaksi kirjan, jonka sai itse ihan valitakin, joten nappasin sen itselleni. Lukuvarauksia on jo kaverilta, äidiltä ja siskolta, pitää lukea nopeasti kunhan posti tuo :)

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Alkon seksivalistusvideo

tiistai 9. joulukuuta 2008

Shopshop!

Ensinnäkin, siellä on ihan karmea ilma ulkona, ja jos mitenkään voit välttää ulos menemistä niin tee se. Itse olen tänään menossa vielä siskon speksiä katsomaan, mutta varsinkin shoppailu tuossa ilmassa on todella inhottavaa.

Olin vaatteiden puolesta mielestäni todella varautunut koitokseen, joka käsitti töiden jälkeen (olin tänään jumalattomassa 7-1330 vuorossa) kirjaston, Akateemisen kirjakaupan, itse Stockmannin, Sokoksen ja musiikkiliikkeen. Argh. Päällä oli Jenny Hellströmin villakangastakki, Piecesin mustat farkkulegginsit ja pitkä musta toppi, ja villatakki jota ei näy. Sisällä liikkeissä olin sulaa ja ulkona taas oli jatkuvasti liian kylmä. Ehkä pitäisi suosiolla shoppailla vain kesällä :)

Mutta kertyi sitä saldoakin! Pistin viimein nuo kanta-asiakassetelit hyötykäyttöön ja ostin joululahjoja sekä jotain kivaa itselle.


Suklaata kuluu jouluna ihan aina, ja Fazerin siniset karkit saa esille. Kisskiss- laatikoista suurin osa menee lahjaksi, mutta ainakin yhden pidän itse. Aion ehkä askarrella laatikoihin jotain koristusta (ts. omien kissojen kuvia sisäkanteen) joten pitää varautua että muutama laatikko myös menee pilalle :)
Tällaista Filippa K:n osastolta. Perustunika, joka ehkä alemmassa kuvassa lievästi esittää vatsani pömpön raskauden näkökulmasta, mutta toisaalta, mikä vaate ei? Lähti siis mukaan eikä kaduta :)
Sovitin myös useita mustia tunikoita ja ostinkin yhden, mutta niistä ei ole kuvia koska ärsyttävämpää kuin mustan vaatteen kuvaaminen on vain monen mustan vaatteen kuvaaminen, varsinkin noissa olosuhteissa.
Tyhjä pullo viikonlopulta, kympin Uusi-Seelantilainen Lindauer, jota olisi tehnyt mieli ostaa lisää mutta enpä hennonut kun huomennakin on aamulla 5:45 herätys ;) Ensi viikonloppuna sitten, silloin tarvitsen ehdottomasti kannustusta jotta jaksan aloittaa esseen puurtamisen ja käydä töissä. Oli kyllä tosi hyvä hinta-laatusuhde tuossa, kummallista etten ole aiemmin kokeillut.


Postiluukusta oli tupsahtanut Paras aika vuodesta- blogin Honey Junkielta raitatoppi, jota kaavailin alunperinkin alustopiksi. Se piristää mukavasti muuten tummaa olemusta, ja toivottavasti tyydyttää todennäköisesti Nelliinan aiheuttaman raitamanian. Samanlainen vaivasi pari vuotta sitten myös allekirjoittanutta aiemmin, mutta missäköhän ihmeessä ne vaatteet nyt ovat? Se, kuten kaikki muutkin painijaselkätopit esittää tatuointini alla olevasta näkökulmasta, mikä nyt mielestäni näyttää vain hölmöltä :)
On muuten aika hankalaa kuvata omaa selkäänsä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Ofelia-market

Menin ystävän kanssa käymään tänään Gloriassa järjestetyillä Ofelia- tapahtumassa. Ikävä kyllä olimme juhlineet eilen (ja tänään) niin antaumuksella itsenäisyyttä että väenpaljous kuumassa tilassa ei kauheasti kiehtonut. Aika pian luovutettiin ja vetäydyttiin loiventavalle läheiseen Black Dooriin :) Mukaan tarttui kuitenkin rintakoru. Se pääsi heti koristamaan Jenny Hellströmin takkia.

Kävin Vero Modassa, ja sovitettu sininen tunika ei kuitenkaan lähtenyt mukaan. Nyt harmittaa, koska se varsinkin kuvassa edustaa hyvin, mutta matskultaan oli aika riepumainen ja heppoinen. Taas yhdet farkkulegginsit sen sijaan lähtivät mukaan, tällä kertaa mustat.
PS. Mitä ihmettä Ellenillä on oikein päällään?

perjantai 5. joulukuuta 2008

Uunilohta ja valkkaria

1) Osta lohifilettä ihan liikaa, ja asettele se vuokaan. Heitä mukaan perunasipulisekoitusta, suolaa ja pippuria. Tunge uuniin.

2) Muista ruokakerma, lime ja sitruuna. Käytä luovasti.
3) Löydä pakastimesta katkarapuja ja ripottele pinnalle. Unohda katkarapupussi tunniksi keittiön pöydälle ja tarjoile kissoille. Laita kala vähän yli puoleksi tunniksi 200 asteeseen.
4) Loistava huokeampi (7,98) lohiviini, eteläafrikkalainen False Bay chardonnay. Ei liian tamminen, mutta makua löytyy. Nam <3
5) Unohda ottaa kuva valmiista ruuasta ja nappaa sellainen kun melkein kaikki on jo syöty. D'oh.
6) Seuraavana päivänä syö jämät tortellinien kanssa. Jogurttikastikkeeseen tulee viiksivallujogurttia, sitruunaa ja pippuria, ja on ihan luvattoman hyvää lohen kanssa.
Herkkujen jälkeen voi hyvin lähteä kissa-asenteella viikonloppuun (masut täynnä katkarapuja) :)

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Lempihame

Mistä on vapaapäivät tehty? Näköjään kokonaan Hennesin vaatteista ja joulun viinien pruuvista, joka oli vielä palkallinenkin, hurraa :)

Tuo villatakki on Gina Tricotista, ei kyllä voi suositella. Tuntuu heppoisalta ja nukkaantuvalta. Ostin vuoden alussa alesta, kai kolmas kerta kun käytän.. Ei tule ainakaan neuleita sieltä enää ostettua ja tuskin housujakaan.
Mukava kontrasti syntyy leggareista ja hameesta.

Pitkät (teko)nahkahanskat löytyivät kaapista, niissä oli hintalappukin jäljellä. Seppälässä maksanut näköjään 9,95 alessa.

Uusi suosikkikuoharini, Rieflé Cremant d'Alsace Brut. Vain 11,98 ja ihan törkeän hyvää. Luulen kyllä että viimeistään viikon sisällä löydän uuden suosikin.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Sitku mulla on rahaa, niin..

Ainakin jossain mielessä otsikon tilanne on tulossa eteeni, veronpalautukset sekä se että menin jouluksi töihin (kääk, saa palkkaakin!) antavat luvan hienoiseen sijoitusten tekemiseen. Ei tosin mitään hirveän maatamullistavaa, keväälläkin pitää syödä, niin tylsää kuin se onkin.

Ainakin aion hankkia GHD:n hiustensuoristimen. Ellei joulupukki osaa, mutta epäilen kyllä suuresti että tällainen menee pukin käsityskyvyn yläpuolelle, pukki saattaisi kyllä itsekin olla suoristimen tarpeessa :)

Toivelistalla vahvana ykkösenä (hiustensuoristin ei ole toivelistalla, se on välttämättömyyslistalla) on Tiger of Swedenin ihanat neuleet ja/tai mekot. En ole vielä käynyt hiplaamassa ja sovittelemassa, mutta ihan kohta.. Luulen että haistelen samalla myös Filippa K:n valikoiman tarkoin, voi tulla vielä kallis reissu ;)

Myös tästä unelmoin just nyt. Tosin näissä kaikissa on pidettävä mielessä se, että asu voi todennäköisesti näyttää aika paljonkin erilaiselta allekirjoittaneen päällä. Epäilen että lantiosta napakat asut saattavat hyvinkin kirvoittaa kauhunhuutoja vaikka niistä niin kovin pidänkin :)





Toinen mullistava sijoituspäätös oli käyttää ystävältä saadut liikuntasetelit Motivuksen 10x- korttiin. Ongelmana on vain se etten ollenkaan tiedä että millaiset salivaatteet tarvitsisin, saati kengistä? Osaisiko joku auttaa? (Ai miten niin ei ole tärkeää?)

maanantai 1. joulukuuta 2008

Joululahjasotasuunnitelma

Päätin pyhästi jo muutama kuukausi sitten, että en missään nimessä ala stressaamaan lahjoista, en varsinkaan niistä jotka menevät "aikuisille", eli vanhemmille, appivanhemmille, kummitädeille jne. En ole edes moneen vuoteen saanut kaikilta kummeiltani lahjaa, mutta siitä huolimatta tunnen syyllisyyttä jos en itse heitä muista. Ja omat vanhemmat ja varsinkin appivanhemmat ovat aivan mahdottomia, mitä ostaa heille joilla on jo kaikkea? Siis oikeasti, ihan kaikkea. Mahdotonta. Siispä, koko porukka saa tänä vuonna seuraavan lahjan: söpön rasian Fazerin Kiss-kiss-karkkeja. Kaikki myös ovat enemmän tai vähemmän kissafaneja, tai ainakin meidän kissojen faneja, joten tämä on siitäkin ihan sopiva lahja. Rasiakin on niin söpö ettei se vaadi kuin jonkun nauhan kumppanikseen.
Tosin nyt ei olisi vielä ollenkaan myöhäistä ottaa kissoista kuvia (tai kaivaa vanhoja koneelta) ja esimerkiksi liimata niitä tuon rasian sisäpuolelle? Tulisi vähän persoonallisemmaksi tuo lahja, ja pääsisin kasvattamaan tulevaa mainettani hulluna kissanaisena. Ainakin jonkun kortin voisi taiteilla tuohon mukaan. Joulukortteja en lähetä, ainoita alueita joissa voin perustella laiskuuttani vihreydelläni joten tuleehan se nyt käyttää hyödyksi. Toisaalta siksi onkin kivempi kiinnittää huomiota sitten varsinaisen joulun kortteihin.

Törmäsin tänään myös Citymarketissa näihin kaunokaisiin(kuva ja infoa täältä), ja aloin kovasti harkita niiden ostamista kaverille. En kyllä ollenkaan tiedä että pitäisikö kyseisistä tossuista, ehkä lähinnä minun takiani. Cittarissa olivat alennuksessa 34,90, eli vielä ihan budjetin sisällä. Pistetään korvan taakse, nämä voisivat mennä kyllä siskollekin, vitsinä jos en muuta keksi.
En oikeastaan yhtään tiedä vielä mitä miehelle hankin, yhden osan tiedän mutta ei siitä sen enempää. Itse olen myös aika vaikea pala purtavaksi, lahjoja on hankala ostaa, ja otan asian hyvin henkilökohtaisesti. Osaltaan tämä johtuu myös siitä, että olen syntynyt juuri ennen joulua ja näin tunnen aina jääneeni jostakin paitsi, ja tätä tyhjyyttä pitää ruokkia tietysti lahjoilla. Inhottaa saada yhteisiä joulu/syntymäpäivälahjoja (paitsi jos ne ovat erityisen hienoja)! Luulen etten ikinä tule pääsemään tästä piirteestä eroon, joten ehkä parempi vain sitten myös varoittaa ihmisiä siitä.

Mukana myös muutamat asukuvat, joista ei kyllä parhaalla tahdollakaan ota juuri tolkkua. Mustaa tunikaa mustien saappaiden kanssa, punaisen poolon kera. Villasukat ovat myös tuossa säässä ihan välttämättömät.

Älkää minua syyttäkö, syyttäkää tätä typerää ilmaa.