torstai 2. huhtikuuta 2009

Vetskarimekko ja mammuttitissit

Miten niin pyrin raflaavuuteen otsikoimalla? Se on se kuuluisa runosuoni joka pulppuaa :> Kuolen hulluille päiville. Ensin kykenin stoalaisen tyynesti (...) hyväksymään faktan, että olen täysin auki, ja kohtaloni mukaan tulee lähinnä ihastella muiden löydöksiä. Kohtalo olisi paljon kivempi jos en olisi sillä saakelin mallikappalekassalla, ihmiset kyllä oikeasti löytää sieltä vaikka mitä helmiä. Silmään pisti eilen erityisesti Filippa K:n musta pöyheä satiinihame, jota ei perusmyyntiin olekaan tainnut ainakaan vielä eksyä, upea tapaus. Onneksi se oli liian pientä kokoa, ja ostettiin pois :) Malene Birgeriltä nyt on aina upeita vaatteita myynnissä, yksi paljettitoppi olisi ansainnut enemmän huomiota mutten mennyt ihastelemaan sitä töiden jälkeen, onneksi, se olisi ollut menoa.

Muistin nimittäin jossain vaiheessa, että oon säästellyt jouluna saamaani Stockan lahjakorttia, mulla olisikin 100€ pelivaraa kuitenkin :) Malenelta oli myös upeita aurinkolaseja, 39,90€ ei niistä todellakaan ole paha hinta. Eilen kuitenkin juoksin töistä 1430 Kolmen sepän patsaalle, johon olin sopinut tapaamisen huuto.net (linkki myyntiartikkeleiheni tässä) ostajan kanssa, ja olin tietysti jättänyt puhelimen kotiin. Seisoin siinä 1455 asti, ja lähdin kotiin, jossa puhelimessa odotti tulleita puheluita ja viestejä, joista selvisi mm. se, että ostaja oli myöhässä, ja oli saapunut patsaalle 1455. Tyypillistä.


Olen käyttänyt samaa asua eri lisäkkein pari päivää, toi Ginan vetoketjumekko vain on todella kätevä. Olisin laittanut sen töihin, mutta siinä ei ikävä kyllä ole taskuja, tarvitsen jemman huulirasvalle, suklaalle ja avaimille.
Tossa säässä en muuten osaa käyttää nyt muita kenkiä kuin converseja, talvikengät on ihan liikaa, korkkarit kuolisivat kaiken tuon hiekan takia (ja muuten odottavat vieläkin suutariin pääsyä, köh). Muutamat kivat jäiseen ja hiekkaiseen kevätkäyttöön sopivat uhrit löytyisivät kyllä vanhemmilta, mutta enhän mä ikinä muista etsiä niitä kun käyn siellä :) Sain sentään kalastettua muutamat matalat avokkaat työkäyttöön, mun jalat kuolee kun en ole tottunut seisomaan koko päivää.


Kalastin vanhempien kaapeista myös kasan vanhoja huiveja joihin ihastuin heti, ja vanhan hennesin neuletakin jonka otin vetskarimekon kaveriksi improvisoidulle ostoskierrokselle äidin kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin, tulin kotiin ruokakassin, kirjakassin ja salikenkäkassin kanssa, kaksi viimeksi mainittua olivat myös täynnä kosmetiikkaa, saaliin esittelyä luvassa vielä :) Mun tissit näyttää muuten kuvassa mammuttimaisilta O_o

2 kommenttia:

Salka kirjoitti...

Hauska otsikko :D Mutta piti sanomani, mekko on hieno :) tuollaiset yhdisteltävissä/muunneltavissa olevat mekot ovat juurikin parhaita! :)

patentti kirjoitti...

Mustat mekot on kirous, äkkiä et käytäkään mitään muuta kuin niitä, eikä se edes haittaa ollenkaan :D