maanantai 15. kesäkuuta 2009

Punaiset kumisaappaat haastavat

Hengissä ollaan! Provinssirock oli taas kerran aivan mahtava, ja aivan varmasti olen menossa taas ensi vuonna, sillä oletuksella että bändit ovat mistään kotoisin. Pidin tämän päivän vapaapäivänä, mutta taas on kyllä saanut ravata edestakaisin, palautin auton omistajalleen ja kiikutin töihin kopion työsopparista, jonka olivat lahjakkaasti hukanneet. Kyllä mä arvostan palkansaantia kumminkin :p


Kuvallista oksennusta viikonlopulta on varmasti vielä tulossa, omasta kamerasta löytyi arveluttavien naamakuvien lisäksi vain kuva kengistäni ^^ Pinkit converset palvelivat taas yhdet festarit, taisivat olla niille viidennet tai kuudennet. Surettaa etteivät ne ole tänä vuonna enää pääsemässä radalle, mutta ehkä rikastun äkkiä tai voitan jostain festariliput? Toivossa on hyvä elää.

Ja koska en viikonloppuna päässyt käyttämään mun uusia ja hienoja kumisaappaita, piti ne saada jalkaan tänään. Ja vaikka tänään oli kyllä aika inha ilma niin ei siellä olisi ehkä kuitenkaan kumppareita tarvinnut, ihan surkea ilma siis :D Nyt saisi sataa! Ei mulla olisi paistettakaan vastaan mitään, pääsisin viimein korkkaamaan mun gladiaattorit.



Korkeavyötäröiset sortsit on viimekesäinen ostos ginasta, ihastuin näihin taas. Vieläkin kivempaa oli huomata että olen laihtunut, sortsit mahtuvat paljon paremmin kuin ennen! Voi tätä riemua, käytän näitä siis kylmyydestä huolimatta.

Sukkahousut ovat semireikäiset, voisin ottaa jotkut kärsineet paksummat versiot käsittelyyn ja luoda itselleni samantien ihan kunnolla revityt sukkahousut.. Mutta DIY ei kyllä todellakaan ole tämän blogin teema, eikä koskaan tule olemaankaan :D


Nyt huippikset, toivottavasti Riina voittaa! Tai ihan sama, mutta ei ainakaan se Anna-Kaisa(?) se on niiin tylsä. Enkä muuten todellakaan ole spoilannut itseäni, onneksi.

3 kommenttia:

nooruska kirjoitti...

Mä taas kadehdin sun punaisia kumppareita, ne on ihanat! Tosi kiva kesäyllätys kun vaatteet mahtuu paremmin. Mun festari on vasta Flow, kamalaa kun ei enää kotikaupungista tarvi edes festareille lähteä... Ilosaareen olisi ollut kiva päästä. Ja tietty Provinssiin.

patentti kirjoitti...

Ei se vaan oo oikeeta festarointia jos tietää että pääsee kotiin nukkumaan ;) Varsinkin jos on kamala ilma.

Anonyymi kirjoitti...

ihanan söpöt saappaat :) kävin täällä kurkistelemassa ja olin ihan hämmästynyt uusimmasta postauksesta, siis ostit ne molemmat!? todellinen hupsu kenkäfriikki :)