sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Halloween

Pukukisan voittajan (jo toinen vuosi putkeen!) voitontanssi. Itse taustalla punapallollisessa mekossa.


Onneksi Halloween on vain kerran vuodessa. Oikeastaan haluaisin viettää sitä kerran kuussa mutta pelkään että kyllästyisin, eikä niin ainakaan saa tapahtua. Kaveriporukkamme järjestää joka vuosi hienommat ja hienommat juhlat, ei mitään hajua miten ensi vuonna taas pystytään parempaan. Itse osallistuin järjestelyihin lähinnä tekemällä sangriaani joka vain sattuu olemaan maailman parasta. Itse join siitä varmaan kolmasosan. Jatkot olisivat olleet DTM:ssä, mutta emme enää mitenkään jaksaneet lähteä (mikä ei ehkä ole ihme koska etkot alkoivat meillä jo neljältä..) ja olimme miehen kanssa jo kahdelta nukkumassa.
Itse taustalla, mies ja kaveri. Tuo Shrek herätti huomiota myös matkalla juhlapaikalle :p Kumma.
Kasvokuva (joita en pahemmin harrasta). Pidin meikin kevyenä koska puku itse oli niin räikeä enkä halunnut hinkata koko päivää kasvojani. Harmittaa että päädyin noin helppoon vaihtoehtoon (varsinkin kun kaverit todella panostivat). Mies otti asun johon pukeutuminen vei noin 2 min joten ehkä ei pidä murehtia. Miksi pukeutuisinkaan ensi vuonna? Marionettinukke alkoi houkuttaa ajatuksena. All My Joyn Planktonilla oli ihana asu, ehkä se sai ajatuksen heräämään. Onneksi on vuosi aikaa, ehkä saan jotain kehitettyä :)

Ei kommentteja: