Rakastan pelaamista, ja siksi tuntuu hyvin luonnolliselta ja kiehtovalta kirjoittaa siitä, kuten tulen varmasti kirjoittamaan myös lukuisista muista aiheista joista olen hyvin kiinnostunut ja joihin/joita kulutan. Tällaisia ovat esimerkiksi vaatteet, tyyli, kirjat ja musiikki. En kuitenkaan voisi kuvitella tekeväni postausta aiheesta "musiikki". Ei mikään lehtikään kirjoita "musiikista" ja "keskiverroista musiikin kuuntelijoista" tai uutisoi "musiikki on pian joka puolella". Tällaisia otsikoita saadaan ehkä vain hyvin alakategorisesta norjalaisesta kirkonpolttohevistä. Pelit ovat niin uusi juttu, täysin uusi maailma että sitä on vaikea käsittää kerralla. On kuin yrittäisi kertoa Beatleseista tai vaikka Mozartista jollekulle joka on joskus kuullut puhuttavan Pikku G:stä tai käynyt Tervajoen kansanopiston musiikkituokiossa. Se on välillä turhauttavaa.
(Tarkemmin voisin tässä mainita, ennen kuin vahingossa loukkaan jotakuta, näkeväni itseni feministinä, toisinaan myös telaketjuilla varusteltuna sellaisena. Ei ole tarkoitukseni kärjistää asioita, mutta puhuttaessa alueesta joka edelleen niin vahvasti poikien/miesten juttu, on yleistykseni "naiset" kenties sallittu. Ainakin pelit nähdään sellaisena alueena, ovatko ne?)
Aiheen noustessa esiin kaveripiirissäni olen usein antanut ymmärtää olevani ärsyyntynyt siitä että tytöt eivät pelaa. Tämä yleensä alkaa kiukuttaa ihmisiä, kuten minuakin varmasti alkaisi ärsyttää se jos joku kuljeskelisi ympäriinsä hokien että sun ihan tosi kantsis kokeilla kuorolaulua. Minulla on kuitenkin sellainen ongelma, että yleensä pidän kavereistani, ja näin ollen myös haluan että heillä on kivaa. Ja pelaaminen ei ole pelkästään kivaa, se on useimmiten mahtavaa. Määrittelen myös eri aikakaudet elämässäni tyylillä "viimeinen vapaa kesä ennen töihin menoa, pelasin Baldur's Gatea".
Beware, olen myös se tyyppi joka aina haluaa keskustella lukemistaan kirjoista, uusista bändeistä jne, ja tuputtaa niitä kaikille. Uskoakseni syy siihen (tässä ei todellakaan ole mitään tieteellistä tutkimusta taustalla, mutu-tuntumalla mennään) etten enää edes jaksa mainita pelaavani, on se että reaktiot ovat usein "ai vieläkin, mä luulin että sä oisit lopettanut jo ajat sitte" tyylisiä, on siinä että pelit nähdään edelleen poikien juttuna. Poikien, tässä n. 0-19 vuotiaat miespuoliset henkilöt. Ei edes miesten, tai oikeastaan aikuisten juttuna. Toissa Imagessa oli iso artikkeli pelaamisesta, jossa selvitettiin juuri sitä että nykyään yhä useampi aikuinen pelaa. Ja raha mikä alalla liikkuu on jo ajat sitten ohittanut elokuvateollisuuden, mutta muistaako kukaan yhtään pelijulkkista? Pelaaminen ei ole kovin mediaseksikästä, ainakaan vielä.
Parin viime vuoden aikana pojat ovat alkaneet menestyä yo-kirjoituksissa englannissa tyttöjä paremmin. Suurin syy tähän todennäköisesti on siinä että pojat myös pelaavat enemmän, pelit ovat lähes täysin englanninkielisiä. Pojat myös viettävät enemmän aikaa verkossa erilaisissa yhteisöissä. Kielen tason parantumista ei huomatakaan oppitunneilla, koska puheen taso ei parane samaa tahtia oppimisen luonteen takia.
Oikeastaan on muotia olla pelaamatta, kököttämättä sen koneen tai tv:n ääressä, koska kukaan muukaan sitä ei tee. Pelaaminen passivoi, se on totta, mutta miten olikaan niiden Salattujen elämien laita? Ajanhaaskuu on yksi määrite, mutta miten se voidaan käyttää ajanvietteestä joka parhaimmillaan tuo sosiaalisia kontakteja, opettaa jotain, haastaa käsityksiä, pistää ajattelemaan ja ilahduttaa? Pelien vähättely loukkaa ja pahoittaa mieltä, kuten kenen tahansa rakkaan harrastuksen aliarviointi.
Kaikki harrastukset ovat muoti-ilmiöitä, eivätkä muuksi muutu.Nyt pitäisi olla juoksemassa viulutunneilta partioon ja sitten taideleirille, ja kotona kököttäminen ei vain sovi tähän malliin. Toisin se silloin joskus, 80-luvulla leikittiin käpylehmillä.
En oikeastaan halua ottaa hirveästi kantaa siihen, että pitäisikö tyttöjä jotenkin usuttaa jollain tietyllä keinolla pelaamaan enemmän. Mielestäni tällaiset asiat tasapainottuvat itsestään, kun asioista opitaan enemmän myös vanhempien tasolla. Tiedän että itse olisin iloisempi jos olisin nuorempana löytänyt pelikulttuurin. Ainakin sellaisen pelikulttuurin josta nykyään nautin, oikeastaan olen ollut pelien kanssa tekemisissä aika nuoresta.. Silti olen edelleen äärimmäisen katkera äidilleni joka ei suostunut Nintendon saati myöhemmin Playstationin hankintaan. Olisiko suostunut jos olisi tiennyt että tämä ihastus johtaa pidempään suhteeseen? Ehkä, en ole uskaltanut kysyä. Olen kuitenkin niin katkera kun en ole tutustunut esim. Zeldaan :'( Määrittelen myös eri aikakaudet elämässäni tyylillä "viimeinen vapaa kesä ennen töihin menoa, pelasin Baldur's Gatea".
Vieressä
on yksi ensimmäisiä pelejä mitä pelasin (olin ehkä kuusi, peli on ilmestynyt -91) kohtalaisen kämäinen autopeli jonka isäni hankki. Pidin siitä, mutta eniten olin innostunut kun isi hankki ensimmäisen Tintti-pelin, Tintin on the moon, joka oli kuitenkin karmaiseva pettymys koska eihän siinä ollut Tinttiä, vain jokin tylsä raketti. Kostoksi hajoitin disketin, muistaakseni puremalla. Varsinainen aktiivipeluu alkoi vuonna 97, Windows 95:n myötä.Voi vain kuvitella että millaisen kilometripostauksen tästä saisin, nyt mennään sentään vasta vuodessa 1997 :D
Kommentteja olisi mukava saada, mikäli joku jaksoi lukea tämän loppuun saakka :)
2 kommenttia:
Mielenkiintoinen ja hauska teksti, kirjoitat huumorintajuisesti ^^
Heei, miten niin pelit passivoi, sehän on aktiivista tekemistä ja koko ajan tarkkaavaisuutta, joskus jopa sosiaalisuutta vaativaa hommaa :D En allekirjoita ;)
Tutkimuksia en muista minäkään (joskin niitä helposti googlettaisi, jos jaksaisi), mutta muistan lukeneeni jostain joskus, että ahkerimpia pelaajia ovat jotkut yli kolmekymppiset, tosin siinä taidettiin laskea pelaamiseksi tietokonepasianssin ja miinaharvavanki vääntäminen. Taisi muuten olla joku suomalainen tutkimus ^^
Vaikka tuo sukupuolijakauma nyt onkin vielä vähän mitä on, niin koitan itse ajatella ensisijaisesti ihmisiä, en sukupuolia, siis meinaan, että jos ärsyttää se, että kaveritytöt ei pelaa, niin tod.näk. sekin ärsyttäisi mua, jos kaveripojat ei pelaisi, eli kyse ei olekaan sukupuolesta, vaan siitä, että olis kivaa kun kaveritkin pelais, niin sit ne tajuais mun harrastusta :> Ja hei, olemalla itse äänekäs "esimerkki" voi jo edistää tätäkin asiaa ;)
Juu, itse viittasin myös passivoitumisella tuohon pasianssin ja miinaharavan pelaajiin. Tosin ei se muustakaan alasta ihan täysin puutu, kaikki tuntee wowittajia joilla jää ylimääräinen elämä pois.
Ja sitä esimerkki tässä mekastetaan juuri. Yksinkertaisesti ärsyttää näinkin yleisen harrastuksen marginalisoiminen - sitä tuntee olevansa suurempi ihme kuin japaniharrastajat. Ehkä se johtuu siitä että mua on hankalampi bongata vaatteiden perusteella ;) Paha paha media, sitä voi syyttää.
Toisaalta sunkin postaus mun mielestä korostaa sitä, että on kivaa olla erilainen, se tyttöpelaaja. Sitten voi valittaa miten mua ei ymmärretä ja onpa rankkaa (kuten minä teen) :D
Kyllä tästä asiaa riittää :>
Lähetä kommentti