In to the trees

Musiikkia kuunnellessa on aina ratkaisevaa, että miten siihen sanomaan pystyy uppoutumaan. Joskus tuottaa hankaluuksia olla uppoutumatta, moni baarireissu menee pilalle jos alkaa tosissaan kuuntelemaan mitä soitetaan ja mitä senkertainen popsanoma nyt mahtaakaan olla. Uskon kuitenkin myös siihen että loistavia, ihania biisejä joissa on aivan karseat, päättömät sanat on olemassa ja paljon. Musiikki on kuitenkin niin paljon muutakin kuin lyriikkaa, vaikka itse ei sitä niin ymmärtäisikään.

Kuitenkin hyvilla bändeillä ja hyvillä biiseillä on niin ratkaiseva ero, että olen erittänyt keskittyä ensimmäisiin. Ruotsalaisen progemetallin suosikkejani on jo pitkään ollut myös Suomessa hurjan suosion saanut Opeth, johon olen jo pitkään suhtautunut jonkinlaisella kauhunsekaisella rakkaudella. Kauhunsekaisella siksi, ettei oikeasti voi olla olemassa parempaa levyä kuin Ghost Reveries, eikä ainakaan ole mahdollista tehdä yhtään parempaa. Ghost Reveries julkaistiin 2005, ja sen jälkeen se on ollut melkein jatkuvassa kuuntelussa, erityisesti autossa, jolloin edes last.fm ei kerro kokonaista totuutta. Tänä kesänä julkaistu Watershed on jäänyt toiseksi, ainakim kuuntelukerroissa. Ongelma on vähän sama kuin hyvissä kirjoissa, kun olet lukenut sen kerran, ei ole enää mitään järkeä paneutua asiaan enää samalla tavalla. Silti luen omia suosikkejani uudestaan ja uudestaan, ja musiikki tottakai kestää kulutusta eri tavoin, mutta silti sen ensimmäisen kunnon kerran muistaa. Kun ensimmäistä kertaa jokin levy on toiminut soundtrackina koko päivän, intensiivisen kuuntelun kaverina, tai kun kuuntelet koko automatkan ajan tiettyä levyä ja mahdollisesti menet kiertoreittiä jotta levy jatkuisi. Harmi ettei enää ole autoa käytössä, se saattaisikin olla paras keino imaista Watershed.

Kuitenkin, pointtina on se että nyt olen asettanut hitaalle nautinnolleni takarajan - haluan olla sinut Watershedin kanssa Opethin keikkaan mennessä, joka muuten on myös ensimmäinen kerta kun satun osumaan sisäkeikalle, ennen olen tainnut nähdä kyseisen bändin vain Tuskassa, on myös hämäriä mielikuvia Provinssirockista mutta ne saattavat tosiaan olla vain hämäriä mielikuvia. Samalla haluaisin omaksua myös muun, aiemman tuotannon uudestaan. Olen säästellyt sitä kuin karkkia pahan päivän varalle :)

PS. Olin aamulla työhaastattelussa ja unohdin rikospaikalle sateenvarjoni, soittivat perääni. Kai huomenna sitten punastellen hakemaan.