Katso vain omalla vastuulla!

Tämä video sisältää huonoa makua, alastomuutta, ja sinun pitää nähdä se.

Ei voi kuin nauraa, toisin kuin jotkut muut julkisuuden henkilöt, Tukiainen ei ainakaan vielä itsestäni kirvoita kyyneleitä. Video on kiertänyt, mutta sillä on sen verran itsetunnonkohotusarvoa, että pitä linkittää tännekin (löytyy jo omista suosikeista). Sille peilipallollekin löytyy nyt ihan uutta käyttöä.

Turkiksista

Aika paljon on ympäriinsä ollut keskustelua turkiksista, ne kun ovat vilahdelleet kovasti katumuodissa, tai ainakin ulkomailla. Jotenkin tuntuu, että ihmisillä ei välttämättä ole mitään aitoa mielipidettä asiaan (eikä kaikkeen kuulu tai tarvitse ollakaan!) joten mennään yleisen trendin mukana.

Nykynuorison (tässä oma sukupolveni) mieleen ovat varmasti iskostuneet 90-kettutyttökeskustelu "turkikset ovat murhaa", "kettutytöt ovat rikollisia" ja mitä kaikkea siitä nyt voikaan päätellä. Yleinen mielipide on turkisten vastainen, ainakin Etelä-Suomessa. Se myös erottuu keskustelusta, mutta se että noin ikään hieman suhtautuu vastentahtoisesti turkiksiin merkitsisi että olisi turkiksia vastustava henkilö. Harva suhtautuu kovinkaan periaatteellisesti useisiin asioihin (ja sellaiset henkilöt tuppaavat olemaan hieman rasittavia) mutta on muotia olla periaatteellinen.
Ekologinen kulutus on muutenkin ollut paljon tapetilla, niin sen pitäisikin olla. Pitääkö sitä kuitenkin pyrkiä soveltamaan aivan kaikkeen? Antaako se että pyrimme ottamaan ekologisen näkökulman huomioon todella luvan ostaa aivan kaikkea? Itsellä ainakin on kaapit täynnä tavaraa ja lisää vain hommattava. Naurettavaa tiedostaa toteuttavansa vaateliikkeiden, mainostajien ja kansainvälisten suuryritysten (IIK) tahtoa omissa kulutustaipumuksissaan ja silti käyttäytyä kuin pässi narussa. Silloin menee helposti kaupusteluksi oman itsensä kanssa, jos ostan tämän ja tämän niin olen taas kiltisti hetken?

Tässä on kuitenkin taas kysymys siitä että mitä tekee mieli, ei siitä mitä tarvitsee. Jos joku muuten oikeasti tarvitsee turkin ja pystyy sen perustelemaan niin korjaan heti mielipiteeni!

Turkki hankitaan, jos se todella halutaan, sehän on selvä. Second hand- turkki on toisaalta ihan ymmärrettävä ostos, mutta muoti lisää aina kulutusta ja mahdollistaa myös turkkien varsinaisen kulutuksen nousun. Tässä perustellaan usein sillä että turkistarhaus on laillinen ammatti, mutta kaikkien mielestä sen ei pitäisi olla, ei myöskään minun.

Kännykästä

Tarvitsen uuden puhelimen. Siis todella tarvitsen, olen nyt parin kuukauden ajan pärjäillyt Nokian vanhalla mallilla 8310, joka on kyllä periaatteessa täyttänyt tarpeeni koska sillä voi soittaa ja vastaanottaa tekstiviestejä. Huonona puolena on se, että sen akku loppuu jatkuvasti. Pidempien puheluiden aikana joudun pitämään laturia kiinni, mikä ei ehkä ihan sovi käsitykseeni kännykän tarkoituksesta :)

Omistin uudemman, nyt jo edesmenneen mallin, joka kohtasi loppunsa kesällä. Ensin soittoäänet/herätyskello eivät enää toimineet, eli kaiutin hajosi ja sitten ei kuulunut ääntä puheluissakaan :D Nyt olen viettänyt etsintäaikaa, idea on se että tuo puhelin olisi kätevä, mahdollisesti jopa hyvän näköinen, sillä voisi soittaa, lähettää tekstiviestejä, ottaa kuvia ja että samojen vastaanottokin onnistuisi. Olen myös jostain syystä ihastunut simpukkamalleihin, en sellaista ole aikaisemmin omistanut saati käyttänyt mutta nyt voisi olla aika. En ole myöskään rajoittunut hyvin vaatimattomiin tuloihini, isä lupasi ostaa luurin ennalta syntymäpäivä/joululahjaksi.

Vaihtoehto 1)
Eli Nokia 6600 fold, tietysti violettina. Tällä hetkellä hinta on vajaat 300€, siinä on hyvä kamera joka on ehdotonta plussaa, ilmeisen hyvä akku ja kaikenlaisia toimintoja jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta mutta joita en kokeilematta aivan käsitä. Yksi näistä on ilmeisesti hipaisutekniikkaan perustuva kansi, ja magneetin avulla toimiva läppä. Vaikuttaa hyvältä, enkä vielä ole ainakaan kuullut kenenkään sitä haukkuvan. Hinta on hieman suolainen mutta enhän minä sitä maksa. Sitä paitsi, se on niin kaunis!


Vaihtoehto 2)
Myös Nokian uutuus simpukka, 3610 fold. Tämä ajaisi saman asian, hinta on noin puolet pienempi ja tämän kanssa erillinen kamera olisi ehdottomasti tarpeen. Tuon 6600 hyvänä puolena on se että sillä voisi ottaa perustasoisia kuvia, en oikein usko että tästä olisi siihen. Luulen että joudun lähtemään Aleksanterinkadun Nokia-liikkeeseen hypistelemään.
Tässä puhelimessa on sekin hyvä puoli että sitten kehtaisin pyytää lahjaksi vielä jotain muutakin. Kameran olen todennäköisesti kuitenkin saamassa, vanhemmat ovat ostamassa uutta ja antaisivat vanhan, ihan kelvollisen Canoninsa minulle.

Mitä enemmän katselen näitä kuvia, sitä hankalampi on päättää. Luulenpa että menen ihan suosiolla maanantaina kuolaamaan näitä söpöläisiä ihan livenä.

Negatiivista huolettomuutta

Minulla on ongelma, enkä varmastikaan ole yksin. Vaikka viime aikoina on paljon puhuttu juuri kiltin tytön syndroomasta, ei se vastakkainen suuntakaan ole niin kovin suotava. Liika kiltteys onkin ainakin omasta mielestäni jotain aivan käsittämätöntä.

Ylenmääräiset huolettomuudet, tämänhetkinen top 3, määrittelemätön järjestys.

1) Valmistaudun tilaisuuksiin valikoivalla tarkkuudella. Lähden työhaastatteluun, tarkasti kaikki mukaan, kaikki mahdolliset vanhat työsopimukset, ollaan valmiina koko aamu, ja 20 min ennen tapaamisen alkamista havahdutaan ja lähdetään liikkeelle. Kaikki muu on jo pakattu ja kipitetään ajoissa paikalle, huomataan avaimen unohtuneen, käydään ostamassa lohdutukseksi hattu ja haetaan avain poikaystävän työpaikalta (saadaan kuittailua).

2) Lähdetään matkalle, muutamaksi päiväksi opiskelukaupunkiin. Juna lähtee tiistaiaamuna 7.30, joten pakataan jo maanantaina, tottuneesta samat kamat laukkuun. Myös tärkein eli läppäri pakataan jo maanantaina. Tiistaina huomataan junassa että Macbookin laturi on jätetty kotiin..
Selviää, että paikalliseen liikkeeseen uuden laturin tilaaminen kestäisi päivän ja maksaisi 99€. Muistetaan, että tilillä on täksi viikoksi n. 100€. Soitetaan poikaystävälle, joka ei innostu postitontun osastaan mutta suostuu lopulta lähettämään laturin pakettina.

3) Tajutaan tiistai-iltana että perjantaina on julkisoikeuden tentti johon on luettu n.50 sivua, 550 jäljellä. Ahdistutaan, aloitetaan luku-urakka ja luvataan ettei enää koskaan käy näin (paitsi ensi viikolla).

Täytyy ihan taputtaa itseään selkään, jos perjantai-iltaan asti selviäisi hengissä niin olen kiitollinen. Joitain kiltin piirteitä kyllä itsestänikin löydän mutta kyllä se enemmän menee leväperäisen hulivilin puolelle.

Sunnuntain vaatetus

Takki, H&M, ikivanha, säänkestävä. Farkkulegginsin Only ja saappaat Vagabond.

Ajattelin ilahduttaa asukuvalla eiliseltä, teemana myrsky. Näissä kamppeissa kävin siis äänestämässä, huppu vedetty niin syvällä kuin vain mahdollista! Ainakin täällä päin myrskysi ihan kunnolla, mutta onneksi äänestyspaikalle ei ollut pitkä matka, ja loppupäivän sai jännittää vaalitulosta. Oma puolueeni otti harppauksen koko maassa ja varsinkin Helsingissä, hurraa sille :))
Ärsyttää kyllä kun jätin kansalaisvelvollisuuden täyttämisen näin viime tinkaan, surkea sää ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan muidenkaan äänestämisiin.

Vähän viikonlopun tunnelmia muutenkin, toinen kissamme:

Päähinevimma

Villa-allergia on ikävä juttu. Se rajoittaa yllättävän paljon pukeutumista, varsinkin talvella ja varsinkin päähineissä. Allergia kehittyi joskus 10 vuoden jälkeen sellaiseksi, että kaikenlaisten pipojen pitäminen muuttui täysin mahdottomaksi, ja silloinhan ei juuri minkäänlaisia vaihtoehtoja ollut, ne harvat myynnissä olleet fleecepipot (tai mitä olivatkaan) olivat yleensä sekä kummallisen muotoisia että räikeän värisiä, jolloin ne ovat automaattisesti olleet pois laskuista.
Joskus lukioaikana koin herätyksen ja aloin hamstraamaan baskereita, joita edelleen löytyy mustana, vihreänä ja punaisena. Ne eivät kuitenkaan oikeastaan ajaneet päämääräänsä, joko niitä keikutti kaiken tukan päällä tekotaiteellisesti, tai sitten sen joutui vetämään päähänsä niin ( jos siis jotain suojaa halusi ) että otsa ja korvat joutuivat kosketuksiin, mistä taas seurasi ihottumaa ja hampaiden kiristystä.

Baskerit siis on hylätty, odottavat kaapin päällä ilmeisesti sitä että leikkaan otsatukan tai unohdan kutinan. Tänä talvena kuitenkin löysin Indiskasta harmaan pipon (poikaystävä sanoi sitä kortsupipoksi?) jossa on jonkinlainen pehmeä, ei kutittava sisus. Ainakaan toistaikseksi ei ole myöskään kutittanut, täytyy vain huolehtia ettei pipon ulkopuoli kosketa ihoa :) Myös H&M:n valikoimista löytyi kuvan myssy, villasekoitetta jossa 30% villaa ja loput akryylia. Sitäkin voi oikeasti pitää päässä ilman itkua.

Vaikka olen juuri avannut uuden oven elämässäni hamstraamalla pipoja, niin vähän aikaa sitten näkynyt Honey Junkien postaus hatuista ja viimeistään Bettyn postaus ovat johtaneet siihen että nyt on kyllä kuulkaa saatava hattu. Luulen että minäkin menen tarkastamaan nuo hennesin miestenosaston valikoimat, pää on kaiken lisäksi niin iso ettei se ollenkaan mene noihin naisten malleihin! Taidan nyt kuitenkin painua suihkuun ja sitä kautta äänestämään, menkäähän kaikki muutkin jotka ette vielä ole käyneet.

Tilauksesta

Teen aina säännöllisin väliajoin tilauksen H&M:lle, säännöllisin väliajoin myös tulen siihen tulokseen ettei tässä hei oikeasti ole mitään järkeä - mutta sitten teen sen aina vain uudestaan! No, minkäs teet. Pääasialliset syyt tilaamiseen ovat kuitenkin ihan hyviä - tunnen koot, tilaus on siis ihan mahdollista, ei ole myöhemmin pakko lähettää ihan kaikkea takaisin. Osa sinne kuitenkin yleensä lähtee takaisin, koska en ikinä osaa tulkita tarpeeksi taitavasti materiaali-infoja, ja joskus vain päätyy yksiin jonkun kammottavan rätin kanssa.

Tärkein tilausperuste on tietenkin se, että saan usein sisareni suostuteltua mukaan tilaukseen (eikä edes ole vaikeaa) jolloin köyhät opiskelijat puolestaan saavat tilaukseen käyttöönsä maagisen esineen, äitinsä luottokortin. Ehkä se myös vaikuttaa siihen että ihan kaikkea halpaa roinaa ei aina tule tilattua, koska ainakin periaatteessa ne jutut tulisi olla perusteltavissa, ja kun ei itse maksa niin on helppo miettiä että mitä ihan oikeasti tarvitsisi. Siinä vaiheessa yleensä tulee siihen tulokseen ettei ihan oikeasti tarvitse mitään, mutta mitä sitten oikeasti haluaisi? Tai tarvitsi siihen että tulisi hyvä mieli, että olisi kivaa, koska siihen mielihyväänhän ainakin itse vaatteilla pyrin.

Tällä kertaa päädyin tällaisiin, hohtavapintaiset legginsit joita on näkynyt jo niin monella. Myös ihan oikeat nahkahousut houkuttelevat, mutta koska se budjetti ei kuitenkaan ole täysin loputon niin päädyin näihin hennesin versioihin. Muuten olisin käynyt jo hankkimassa vastaavat Gina Tricotin valikoimista missä niitä myös näyttäisi olevan, mutta se budjetti kolkuttelee kerrankin tosissaan takaraivossa, olen kerrankin onnistunut ajamaan itseni (melkein) todelliseen ahdinkoon, ja huuto.netistäkin on vielä jotain tulossa :p Onneksi on äiti.
Harmaata takkia en oikeastaan olisi tarvinnut, kaapissa roikkuu nytkin useita syksy/talvitakkeja (jotka on kyllä näillä säillä ihan sama asia) joita en käytä. Siksi pitäisikin laittaa kaikki tarpeettomat vain myyntiin, mutta saamattomuus estää. Harmaaseen, hieman pussittavaan takkiin ihastuin kuitenkin niin paljon, että se piti saada tilata. Kävin liikkeessäkin (yleensä kierrän varsinaisen liikkeen kaukaa) sovittamassa varta vasten tuota, ja ihan hyvältä näytti. Väljyydestä huolimatta otin käyttämistä koista isomman, se tuntuu ja näyttääkin kuitenkin paremmalta. Hihat voivat tuntua kiusallisesti loppuvan kesken, mikä toisaalta on ihan mielenkiintoinen ratkaisu ja ongelma hoituu pidemmillä nahkahansikkailla. Tilasin myös pyjaman, vyön ja muutaman neuleen joista kuvia sitten kun ja jos ne joskus saapuvat.

In to the trees

Musiikkia kuunnellessa on aina ratkaisevaa, että miten siihen sanomaan pystyy uppoutumaan. Joskus tuottaa hankaluuksia olla uppoutumatta, moni baarireissu menee pilalle jos alkaa tosissaan kuuntelemaan mitä soitetaan ja mitä senkertainen popsanoma nyt mahtaakaan olla. Uskon kuitenkin myös siihen että loistavia, ihania biisejä joissa on aivan karseat, päättömät sanat on olemassa ja paljon. Musiikki on kuitenkin niin paljon muutakin kuin lyriikkaa, vaikka itse ei sitä niin ymmärtäisikään.

Kuitenkin hyvilla bändeillä ja hyvillä biiseillä on niin ratkaiseva ero, että olen erittänyt keskittyä ensimmäisiin. Ruotsalaisen progemetallin suosikkejani on jo pitkään ollut myös Suomessa hurjan suosion saanut Opeth, johon olen jo pitkään suhtautunut jonkinlaisella kauhunsekaisella rakkaudella. Kauhunsekaisella siksi, ettei oikeasti voi olla olemassa parempaa levyä kuin Ghost Reveries, eikä ainakaan ole mahdollista tehdä yhtään parempaa. Ghost Reveries julkaistiin 2005, ja sen jälkeen se on ollut melkein jatkuvassa kuuntelussa, erityisesti autossa, jolloin edes last.fm ei kerro kokonaista totuutta. Tänä kesänä julkaistu Watershed on jäänyt toiseksi, ainakim kuuntelukerroissa. Ongelma on vähän sama kuin hyvissä kirjoissa, kun olet lukenut sen kerran, ei ole enää mitään järkeä paneutua asiaan enää samalla tavalla. Silti luen omia suosikkejani uudestaan ja uudestaan, ja musiikki tottakai kestää kulutusta eri tavoin, mutta silti sen ensimmäisen kunnon kerran muistaa. Kun ensimmäistä kertaa jokin levy on toiminut soundtrackina koko päivän, intensiivisen kuuntelun kaverina, tai kun kuuntelet koko automatkan ajan tiettyä levyä ja mahdollisesti menet kiertoreittiä jotta levy jatkuisi. Harmi ettei enää ole autoa käytössä, se saattaisikin olla paras keino imaista Watershed.

Kuitenkin, pointtina on se että nyt olen asettanut hitaalle nautinnolleni takarajan - haluan olla sinut Watershedin kanssa Opethin keikkaan mennessä, joka muuten on myös ensimmäinen kerta kun satun osumaan sisäkeikalle, ennen olen tainnut nähdä kyseisen bändin vain Tuskassa, on myös hämäriä mielikuvia Provinssirockista mutta ne saattavat tosiaan olla vain hämäriä mielikuvia. Samalla haluaisin omaksua myös muun, aiemman tuotannon uudestaan. Olen säästellyt sitä kuin karkkia pahan päivän varalle :)

PS. Olin aamulla työhaastattelussa ja unohdin rikospaikalle sateenvarjoni, soittivat perääni. Kai huomenna sitten punastellen hakemaan.

Kaksi päivää jäljellä..

Kunnallisvaalien lähestymisessä on jotain ärsyttävää. Vaikka kaikkialla toitotetaan (ja onhan se tottakin) että Suomessa kunnallisella tasolla on paljon enemmän valtaa kuin ensin ymmärtäisi, niin silti nuo vähemmän seksikkäät kuntavaalit eivät saa enää ihmisiä liikkeelle kuten pitäisi. Itsekään en ole vielä ehtinyt, vaikka yleensä aina yritän äänestää ennakkoon, ihan sen takia että sunnuntaina aina laiskottaa. Tuntuu vain hienommalta äänestää presidenttiä kuin henkilöä kunnan/kaupunginvaltuustoon, vaikka omaan elämään vaikuttaviin asioihin sillä jälkimmäisellä on todennäköisesti paljon enemmän valtaa.

Yleensä myös tiedän aina ketä äänestän, tällä kertaa on vielä hieman epävarmaa. Vaalikoneista ei oikein tunnu olevan apua, vain ylen ja hesarin vaalikoneet tuntuvat edes jokseenkin siedettäviltä. City ja irc-galleria eivät vaalikoneineen osu ihan maaliin, kai ne on suunnattu sille tytölle purkkamainoksessa. Olen oikeastaan yhä vahvemmin sitä mieltä, että on pakko äänestää puoluetta, ei ihmistä, koska sehän sen marssijärjestyksen kuitenkin sanelee. (Paitsi ilmeisesti vihreillä, mutta ei siitä sen enempää.) Tästä syystä esim. kokoomuksen äänestäminen tuntuu ihan mahdottomalta, vaikka olen ihan järkeviä tyyppejä sieltäkin bongaillut.

Mietityttää sekin, että mistä tuo kova äänestämishinku oikein onkaan peräisin? Ystäväpiirissä muutenkin tuntuu olevan vallassa äänenkäytön ihannointi (miinustetaan tyypit jotka äänestivät Henrik Laxia viime vaaleissa koska herran sukunimi kuulostaa hauskalta), ja vaalivalvojaisia kuuluu pitää. Harmi kyllä osuvat sunnuntaille mutta ehkä se takaa sen ettei meno ylly liikaa, mutta tottakai häviäjiä kuuluu pilkata. Itse kamppailen sen ajatuksen kanssa että äänestäisikö ns. varmaa ehdokasta, tyyppiä joka on jo pari kautta istunut vai ehkä jotain ihan uutta ja tuoretta? Ehkä sillä ei ole niin suurta merkitystä, jos "konkarikin" on alle 35-vuotias, eikä ihan vielä poliittisen broilerin tunnusmerkkejä täyttämässä.

Joka tapauksessa, aion varmasti mennä sunnuntaina äänestämään ja sitten jännittämään ehdokkaani läpipääsyä. Nyt samalla voin myös julistaa blogin avatuksi - politiikkaa en varmaankaan jokaisella kerralla käsittele pitkällä tikullakaan, ensi kerralla todennäköisesti kuvia työhaastatteluasustani ja H&M:n tilauksesta.